Palvelut
Kuvatuotanto

Keksin tuotanto-osaaminen on huippua
Kuvatuotannot ovat tiimityötä, jossa jokainen tietää oman tehtävänsä ja antaa parhaan osaamisensa yhteiseen käyttöön. Tuotannossa voi olla mukana esimerkiksi tuottaja, valokuvaaja, kuvaajan assistentti, meikkaaja, stailisti ja kuvausjärjestäjä. Meillä tiimi valitaan tarkkaan asiakkaan tarpeen ja toiveiden mukaisesti.
Keksin kuvatuotannot suunnitellaan huolella, ja kuvauspäivistä laaditaan yksityiskohtainen kuvaussuunnitelma. Suunnitelma hyväksytetään aina etukäteen asiakkaalla.
Tuottaja vastaa kuvauspäivän aikataulusta ja sujuvuudesta. Näin mallit ja rekvisiitta ovat ajallaan oikeassa paikassa ja kuvaaja voi keskittyä olennaiseen: hienojen kuvien luomiseen.
Vuosien kokemus yhdistyy haluun oppia lisää
Keksin tiimi on hioutunut timanttiseksi toimimaan yhdessä tiukassakin tilanteessa, ja asiakkaat kehuvat meidän tuotantoa erittäin ammattimaiseksi. Meillä on vankkaa tuotantokokemusta niin Lapin talvipakkasilla tehdyistä mainoskuvauksista kuin kesäyössä soutelusta täydellisen brändikuvan metsästämiseksi. Olemme innokkaita oppimaan uutta ja kehitämme tuotantoamme jatkuvasti.
Tavismallit osana tuotantoa
Kuvatuotantoihin tarvitaan usein ihmisiä malleiksi. Keksin tavismallit ovat eri näköisiä, ikäisiä ja kokoisia - tavallisia ihmisiä, jotka suhtautuvat innokkaasti kuvattavana olemiseen. Omassa tavismallipankissamme on tuhansia ehdokkaita. Etsimme asiakkaan toimeksiannosta kuhunkin tuotantoon sopivimmat henkilöt, joista asiakas valitsee parhaat. Tavismallien käyttö on asiakkaalle helppoa, ja mitä erikoisempiinkin rooleihin löytyy meiltä hyvä ehdokas. Lue tarkemmin tavismallien käytöstä täältä.
Haemme sopivat kuvauslokaatiot ja etsimme erikoisimmankin rekvisiitan
Hyvä kuvauslokaatio on tärkeä osa onnistunutta kuvatuotantoa. Haemme tarvittaessa asiakkaalle sopivan kuvauslokaation ja hoidamme kaikki kuvausjärjestelyt. Erilaiset kodit, toimistomiljööt, julkiset tilat ja tuotantotilat ovat tyypillisiä kuvauslokaatioita. Jos kuvauslokaatio on asiakkaan oma tila, käymme etukäteen katsomassa kuvauspaikat ja sovimme kuvauksen aikataulun niin, ettei se häiritse normaalia työskentelyä.
Kuvausrekvisiitta suunnitellaan etukäteen, jotta kuvauspäivänä kaikki tarvittava on käytettävissä. Kuvausjärjestäjät ja stylistit ovat kokeneita aarteenetsijöitä, joille erikoisemmatkaan toiveet eivät tuota päänvaivaa. Kuten kaikki palvelumme, myös kuvausjärjestelyt toteutamme mahdollisimman vastuullisesti. Kierrätämme rekvisiitan, matkaamme kimppakyydeillä kuvauslokaatioon ja tarjoamme kasvisruokaa tiimille kuvauspäivänä.
Meikki viimeistelee kuvattavan
Kuvatuotannoissamme on lähes aina mukana meikkaaja ja useimmiten myös stailisti. Meikkaaja huolittelee jokaisen kuvattavan ja luo malleille roolin mukaisen lookin. Stailistin työstä iso osa tapahtuu ennakkoon: hän suunnittelee ja hakee vaatteet ja asusteet kuvauslainaan ja tarvittaessa ompelee erikoisemmat asusteet. Kuvauksissa stailisti huolehtii siitä, että vaatteet istuvat malleille ja kokonaisuus on toimiva.
Yhdessä olemme enemmän
Keksin kuvauksissa on aina mukava tunnelma ja reipas tekemisen meininki. Yhteen hiileen puhaltaminen on meille tärkeää. Me tiedämme, miten saavutamme onnistuneen lopputuloksen!
Kaipaatko apua kuvatuotantoon?
Ota yhteyttä, palaamme sinulle pikimmiten!
Keissit
