Siirry suoraan sisältöön
Keissi

Yksi tuotanto, kaksinkertainen hyöty

Keksin ja taloushallintopalveluita tarjoavan Rantalaisen yhteistyö on rakentunut yhdistettyjen valo- ja videokuvatuotantojen varaan. Viiden vuoden aikana yhteistyö on osoittanut, että kun hybridituotanto suunnitellaan hyvin, saadaan samasta tuotannosta ajatonta valokuva- ja videomateriaalia, joka tukee brändiä kaikissa kanavissa vuodesta toiseen.

Kaksi henkilöä katsoo Ipädiä.

Miten yhteistyönne alkoi?

”Toteutimme brändinkirkastusprojektin bränditoimiston kanssa, ja he vinkkasivat Keksiä kuvamaailman konseptoinnin ja käytännön uudistamisen kumppaniksi. Silloin sai alkunsa Rantalaisen oma brändikuvakirjasto, joka onkin vuosien mittaan ollut meille oleellinen osa brändityötämme", kertoo Atte Lindbäck. Atte on ollut osa Rantalaisen markkinointi- ja viestintätiimiä yhteistyön alusta saakka.

Miksi päädyitte yhdistettyihin valo- ja videokuvauksiin?

"Tuotanto on aina iso ponnistus, joten tottakai siitä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti. Meille on toiminut se, että samassa kuvauksessa syntyy suunnitelluista aiheista ja tilanteista sekä valokuvia että videoita. Käytämme materiaalia monipuolisesti – verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa, myyntimateriaaleissa ja asiakaskohtaamisissa. Kun kaikki on suunniteltu samalla konseptilla, materiaalit tukevat toisiaan ja aidosti vahvistavat brändiä."

Millainen merkitys visuaalisella materiaalilla on teille?

”Kun toimitaan digitaalisesti, kuvat ja videot näyttelevät merkittävää osaa eri kanavien asiakaskohtaamisissa ja myyntitilanteissa. Kuvat ja videot ovat meille yksi lisäkeino viestiä esiin arvojamme: luottamusta, asiantuntijuutta ja palveluhenkisyyttä. Koska olemme iso toimija, materiaalitarpeita on todella paljon eri kanaviin ja kohtaamispisteisiin."

Käytätte kuvauksissa sekä omaa henkilöstöä että Keksin tavismalleja. Miten se toimii?

”Yhdistelmä on toiminut meillä oikein hyvin. Oma henkilöstö tuo kuvauksiin tuttua ilmettä ja yhteisöllisyyttä, mutta tavismallit tekevät kuvaussetit käytännöllisemmiksi toteuttaa. Erityisesti silloin, kun kuvauspäivä järjestetään erillisenä ulkopuolisissa tiloissa.”

Miksi olette pitäneet samoista kuvaajista koko yhteistyön ajan?

"Keksin kuvaajat Pia ja Mikko ovat olleet mukana alusta asti. He tietävät, mitä haemme ja minkälaista tunnelmaa tavoittelemme. Se tekee työstä helppoa ja tehokasta: sekä still-kuvaus että videokuvaus sujuvat vakaalla ja varmalla ammattitaidolla – ja vieläpä keskenään hyvin synkassa. Kun kumppani on tuttu ja tuntee brändimme hyvin, ei meidän tarvitse joka kerta aloittaa briiffiä alusta."

Kuinka hyvin viisi vuotta vanhat kuvat ja videot kestävät aikaa?

"Hyvin suunniteltu ja toteutettu materiaali kestää aikaa yllättävän hyvin. Vanhemmat materiaalit ovat meillä edelleen aktiivisessa käytössä. Eivätkä uudet materiaalit useinkaan täysin korvaa vanhoja vaan enemmän täydentävät kokoelmaa. Emme visuaalisuudessamme hae muuttuvaa trendikkyyttä vaan aitoa tunnelmaa ja vahvaa brändi ilmettä."

Tuotanto on iso ponnistus, joten siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Meille on toiminut se, että samassa kuvauksessa syntyy sekä valokuvia että videoita. Kun kaikki on suunniteltu samalla konseptilla, materiaalit tukevat toisiaan ja aidosti vahvistavat brändiä.

Atte Lindbäck Rantalainen
Kaksi toimistotyöntekijää sähköpöytien äärellä.
Nainen aurinkoisella parvekkeella.
Keksi_Pia_Inberg_Rantalainen_8F2A8067~2

Miksi ette tee materiaalia tekoälyllä?

”Hyödynnämme tekoälyä monin tavoin ja näemme sen tarjoamat mahdollisuudet osana arjen tekemistä. Brändikuvien osalta olemme kuitenkin todenneet, että perinteinen kuvausmalli palvelee meitä tällä hetkellä parhaiten keskitetyn kuvaportfolion rakentamisessa. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja tunteiden aitous ovat keskeisiä elementtejä brändimateriaalissamme, ja siksi olemme edelleen halunneet panostaa aitoihin kuvauksiin.”

Suositteletteko Keksiä muille?

"Lämpimästi suosittelen. Yhteistyö on ollut viiden vuoden ajan helppoa, joustavaa ja lopputulokset ovat olleet laadukkaita. Kun tarvitaan sekä kuvia että videoita ja niitä tarvitaan monipuolisesti, kannattaa miettiä hybridituotantoa, jossa molemmat syntyvät samassa prosessissa. Se säästää aikaa, vaivaa ja rahaa.”

Yhdistetyn valokuva- ja videotuotannon hyödyt

  • Tehokkuus – sama suunnittelu, samat mallit, samat kuvausjärjestelyt, monipuolinen materiaali

  • Yhtenäisyys – kuvat ja videot tukevat toisiaan ja vahvistavat brändiä

  • Kestävyys – huolella suunniteltu materiaali palvelee vuosia

  • Joustavuus – helppo täydentää ja päivittää tarpeen mukaan

Tiimi

  • Lotta Vaija Asiakasvastaava
  • Karoliina Ek Tuottaja
  • Pia Inberg Valokuvaaja
  • Mikko Törmänen Videokuvaaja
  • Helena Taylor Stylisti
  • Pia Seikkula Meikkari
  • Ahmet Karayel Assistentti

Muita esimerkkejä töistämme

Useita henkilöitä yhdessä toimistotilassa.

Pohjolasta maailmalle

Kahden johtavan kauppakorkeakoulun yhteisyritys Hanken & SSE Executive Education tukee johtajien ja organisaatioiden kasvua ja uudistumista. Valmennusohjelmien markkinoinnissa käytetään Keksin toteuttamia brändikuvia.
  • Valokuvaus
  • Asiantuntija-apu
Aikuinen ja lapsi makaavat sängyllä.

Mielenrauhaa ja mutkattomuutta LähiTapiolan brändikuvissa

LähiTapiolalle kuvat eivät ole vain kuvia – ne viestivät arvoista, joita yritys haluaa jakaa asiakkailleen: mutkattomuutta, mielenrauhaa, läsnäoloa ja aitoutta.
  • Valokuvaus
  • Tavismallit
  • Asiantuntija-apu
Henkilö nojaa rakennuksen keltaiseen ulkoseinään.

Luova visio ja kansainvälistä kokemusta

Visuaaliset elementit, erityisesti kuvat, ovat keskeinen osa B2 Impact -brändiä. Kuvien avulla uudistetun brändin ensiaskeleet markkinoilla tehtiin konkreettisiksi sekä omalle henkilöstölle että kohderyhmille. Keksi vastasi brändikuvapankin luomisesta.
  • Asiantuntija-apu
  • Valokuvaus
  • Tavismallit

Ota yhteyttä