Keissit

Uudet brändikuvat Versowoodille yhteistyössä Avidlyn kanssa

Mainostoimisto Avidly halusi järjestää asiakkaalleen Versowoodille kuvaukset, joiden sadosta muodostettaisiin kattava kuvapankki. Avidlyläiset kertovat, miksi Keksi oli heille fiksumpi valinta kuin yksittäinen kuvaaja, ja miten he saivat jopa enemmän kuin tilasivat.


Miten mainostoimiston ja visuaalisen viestinnän tekijän työtavat sopivat yhteen? Loistavasti!

Markkinoinnin palvelutoimisto Avidly halusi järjestää asiakkaalleen puunjalostuskonserni Versowoodille kuvaukset, joiden sadosta muodostettaisiin kattava kuvapankki. 

Avidlyläisillä oli idea ja visio. Meidän tehtävämme oli kuvata ja vastata käytännön järjestelyistä, osittain myös castingista. Työnjako oli tullut meille jo aiemmista mainostoimistoyhteistöistä tutuksi.

”Keksin kanssa on aina ollut tunne, että asiat järjestyvät ja etenevät”, Avidlyn luova suunnittelija ja AD Erno Bärlund kertoo.

Avidlyn myyntijohtaja Virpi Koskisella on sama tunne.

”Keksiläiset ovat mukavaa porukkaa, ja Keksin tiimi vakuutti meidät jo alkumetreillä proaktiivisella otteellaan.”


 

”Keksin kanssa on aina ollut tunne, että asiat järjestyvät ja etenevät.”


 

Paljon joustavasti käytettävissä olevaa materiaalia

Avidlyn Erno ja Virpi, osaatteko kertoa, miksi Keksi oli Avidlylle fiksumpi valinta kuin yksittäinen kuvaaja?

”Meille oli tärkeää, että yhteistyökumppanimme ymmärtää kuvausprosessin ja kaikki pienet yksityiskohdat, jotka pitää huomioida”, Virpi toteaa.

Avidlyn Erno nostaa esiin materiaalin määrän ja käytettävyyden.

”Kun tilaamme kuva- tai videomateriaalia, emme välttämättä vielä tiedä, mitä kaikkea siitä tehdään. Valitsimme Keksin, koska tarvitsimme ison määrän monikäyttöistä materiaalia, joka on ehtojensa ja oikeuksiensa puolesta joustavasti käytössä. Tiesimme myös, että asiakas saa varmasti rahoillensa vastinetta”, Erno selittää.

Myös sujuva casting saa Ernolta kehuja.

”On hyvä, että Keksi ottaa paljon vastuuta järjestelyistä. Monesti castingin aikataulu jää nihkeäksi ja tulee kiire miettiä, mitkätyyppiset ihmiset kuvauksiin voisivat sopia. Keksin tavismallipankin myötä tämä ongelma jäi pois. On myös kätevää, että Keksistä ehdotettiin kuvauksiin tarpeeksi monta mallia.”


 

Totta kai järjestämme kuvaukset aamuyöllä

Kuvasimme metsässä ja tehdasympäristössä, vaihtelevina vuorokaudenaikoina. Myös silloin, kun suurin osa meistä on tavallisesti peittojen alla. Onneksi viime kesänä oli lämpimiä öitä.

”Kuvaukset hanskattiin upeasti ja ihmisillä oli hauskaa, vaikka kuvaukset olivat aamuyöllä. Tiimi jaksoi hyvin, osasi hyödyntää vuorokaudenaikoja hienosti ja sai optimoitua niin video- kuin kuvatuotantoa”, Virpi kiittelee.

Virpin tytär Sohvi lähti rohkeasti tavismalliksi mukaan kuvauksiin. Ottiko aamuyön herätys koville?

”Se oli jännittävää. Sohvi sanoi jälkikäteen, että ihmiset olivat todella mukavia eikä aikainen herätys enää vaikuttanut, kun pääsi paikan päälle kuvauksiin”, Virpi kertoo.

”Itse en päässyt paikalle kuvauksiin. Se harmitti ja vähän stressasikin. Mutta kaikki meni tosi hyvin. Itikoita oli kuulemma ollut paljon”, Erno naurahtaa.

 

 

Selkeä visio viitoitti kuvaajien työtä

Entä mitä kuvaajat sanovat?

Video- ja dronekuvaaja Mikko Törmänen fiilistelee yökuvausten ilmapiiriä. 

”Yökuvaus oli jotain tosi spessua. Tekemisen tunnelma oli rauhallinen ja jopa kivasti mystinen. Se oli auringonlaskuineen todellista visuaalista ilotutusta.”

”Tykkäsin siitä, että Ernolla oli visio kuvien käsittelystä, mutta meille kuvaajille annettiin kuitenkin työrauha. Ehkä onnistuimme juuri siksi, että useamman tahon visiot yhdistyivät”, Mikko pohtii.

Mikon kollega on samaa mieltä.

”Oli mukavaa, kun AD:llä oli kuvien tyylistä ja käsittelystä selkeä toive. Ernon kanssa työskentely oli antoisaa”, still-kuvat ottanut Katri Lehtola sanoo.


 

Saimme mitä haimme ja vähän ekstraa

Avidlyn ja Keksin toimintatavat solahtivat näppärästi yhteen.

”Tieto kulki hyvin, ja projektityökalu Luuttu tuli tutuksi. Minulle ja asiakkaalle välittyi tunne siitä, että asiat ovat osaavissa käsissä”, Avidlyn Virpi toteaa.

”Hyvä että Luuttuun voi halutessaan osallistaa myös asiakkaan. Viesti ei pääse katkeamaan”, Erno lisää.

Avidlyn Erno toteaa, että he saivat sitä kuvasatoa, jota hakivat.

”On aina kiva nähdä, että kuvauspaikalla on improvisoitu ja tehty vähän ekstraa. Saimme monipuolisen kuvapankin, josta olemme jo ottaneet kuvia käyttöön.”

Versowoodilla on Ernon mukaan oltu äärimmäisen tyytyväisiä. 

”Nykypäivänä markkinointi ja viestintä vaativat hirveästi kuvamateriaalia. Siihen Keksin palvelu vastaa täydellisesti. Kuvapankista on varmasti hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.”


 

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Lotta Vaija

Tuottaja

Kata Niemi

Tuottaja

Karoliina Ek

Kuvaaja

Katri Lehtola

Stylisti

Pia Hollo

Assistentti

Jesse Pohjonen

Vastaavat keissit