Keissit

Metsähallituksen kuvakonsepti

Näimme mielessämme väkevän kuvamaailman, josta välittyisi mielikuva Metsähallituksesta aktiivisena, vastuullisena ja tuloksellisena toimijana. Katsoja voisi melkein aistia kuvien tuoksut, äänet ja maut.
Rohkeus kannatti!

Metsähallitus brändikuva.

 

Loimme Metsähallitukselle kuvakonseptin, ja uudet kuvat vahvistavat Metsähallituksen uudistunutta brändiä hienosti. Jokaisen askeleen taustalla on strateginen näkemys Metsähallituksen visuaalisen viestinnän kokonaisuudesta.

”Meillä oli jo brändityö menossa, kun Keksistä otettiin yhteyttä. Tutustuin Keksin materiaaleihin, ja kiinnostuin siitä. Heillä oli oivaltavia esimerkkejä, kuten että kuvissa tekeminen saa näkyä, tuoksua ja kuulua. Keksin osaaminen sopi brändiimme”, Metsähallituksen bränditiimin vetäjä, tiedekeskuksen päällikkö Heikki Hepoaho kertoo Rovaniemeltä.

Sovimme Metsähallituksen väen kanssa tapaamisen, tutustuimme ja keskustelimme.

”Yleensä lähden esittelyihin korkealla kynnyksellä, koska monella markkinointitoimistolla on Metsähallituksesta kategorisoiva näkemys. Keksiläiset kuuntelivat, mistä kaikesta meissä on kyse, ja tarttuivat monialaisuuteemme. On iso vahvuus, että osaa paneutua asiakkaan asioihin ja näkee kokonaisuuden”, Heikki kehaisee.

 

Metsähallitus brändikuva.
Metsähallitus brändikuva.

Brändin ydinviesti kuviksi

Metsähallituslaiset vakuuttuivat osaamisestamme, ja hyppäsimme brändinrakennustyöhön mukaan lennosta. Ensin agendalla olivat työpajat ja kuvakonseptointi, rinta rinnan jo tekeillä olleen brändiuudistuksen kanssa. Työpajat ovat supervoimamme. Niiden myötä meille kirkastuu, mitä teemme ja miksi.

”Lähdin mielenkiinnolla mukaan”, Metsähallituksen tiedottaja Aino Ilkka kertoo työpajoista ja konseptoinnista.

”Ensimmäisessä työpajassa käsittelimme kuvien tavoitteita ja loimme niille kategoriat. Toisessa työpajassa pohdimme erottautumista, tyyliä, äänensävyä ja mitä kuvissa olisi syytä välttää”, Aino kertaa.

Prosessi vaati tiedottajalta irrottautumista yritysviestijän roolista.

”Minun oli opittava näkemään, miten kuka tahansa kansalainen näkee meidät ja kuvamme”, Aino miettii.

Työpajoista viisastuneina loimme yhdessä Metsähallitukselle kuvakonseptin, joka tukee brändin kiteytystä ”Luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien”.

 

"Keksiläiset kuuntelivat, mistä kaikesta meissä on kyse, ja tarttuivat monialaisuuteemme. On iso vahvuus, että osaa paneutua asiakkaan asioihin ja näkee kokonaisuuden."


 

Metsähallitus brändikuva.


Miten kuvilla pitäisi viestiä?

Työpajatyöskentely ja konseptointi huipentuivat kuvanlukukoulutukseen, jossa jalkautimme kuvakonseptin metsähallituslaisten mieliin.

Kuvanlukukoulutuksessa kuvien käyttäjät saavat pintaa syvemmän ja konseptin mukaisen ymmärryksen kuvien sisällöistä, tyyleistä ja tehtävistä. Mikä palkitseva työvaihe! Kaikki yhdessä tekemämme työ siirtyy tositoimiin asiakkaamme arkeen.

Koulutuspäivän aikana tuli ilmi pinnan alla muhineita kysymyksiä ja ajatuksia.

”Kuvanlukukoulutukselle oli selkeästi tarvetta. Oli kaivattu keskustelua siitä, millaisia kuvien pitää olla ja mitä niiden on tarkoitus viestiä. Syntyi mielenkiintoisia keskusteluja, ja esiin nousi yllättäviäkin asioita. Opimme, että näihin asioihin pitää panostaa”, Heikki Hepoaho toteaa.

Huvi ja hyöty siis yhdistyivät?

”Kyllä! Oli kiva ja ryhmäyttävä koulutuspäivä, joka toimi lähes virkistyspäivänä. Hyvin tuotteistettu kokonaisuus, joka on luonteva jatko konseptointityölle. Suosittelen muillekin”, Heikki naurahtaa.

 

"Kuvanlukukoulutus on hyvin tuotteistettu kokonaisuus,
 joka on luonteva jatko konseptointityölle."
 

Metsähallitus brändikuva. Metsähallitus brändikuva.
Metsähallitus brändikuva. Metsähallitus brändikuva.

Kuvat tutuiksi, talteen ja järjestykseen

Sitten kuvasimme! Järjestimme Metsähallitukselle muun muassa kesäkuvaukset Vallisaaressa. Olemme kuvanneet uutta videomateriaalia, ja myös johtoryhmä ja hallitus ovat käväisseet kameran edessä. Lue kuvauksista lisää täältä!

Heikki kertoo, että kuvien käyttö alkaa vähitellen konkretisoitua.

”Saimme konseptista selkeitä toimintatapoja, joita pikkuhiljaa ajamme käytäntöön.”

Kuvien käyttö helpottuu, kun kuvat on arkistoitu fiksusti ja ne ovat loogisesti löydettävissä. Myös tähän tarjosimme neuvoja ja käytännön apua.

”Keksi sparrasi ja auttoi meitä isossa kuvapankkihankinnassa. Kuvapankin hankinta oli olennainen osa sitä, että teimme kuvakonseptin kaikille tutuksi ja muodostimme yhteisiä toimintatapoja. Meillä on nyt koko organisaation yhteisessä käytössä oleva media hub”, Heikki iloitsee.


 

Metsähallitus brändikuva.

 

"Hyvä kumppani tuntee meidät, toimii strategisena tukena ja osaa proaktiivisesti ehdottaa, miten kannattaa edetä."


 

”Pitäkää tuo!”

Heikki Hepoaho kehuu tapaamme hoitaa asiakassuhteita.

”Tuli tunne, että halusitte edistää juuri meidän asiaamme. Tykkäämme myös läpinäkyvyydestä hinnoittelussa.”

Valtion toimijan on kilpailutettava strategiset kumppanuudet kieli keskellä suuta.

”Kumppanuudet ovat silti mielestäni aivan loistava tapa toimia. Hyvä kumppani tuntee meidät, toimii strategisena tukena ja osaa proaktiivisesti ehdottaa, miten kannattaa edetä”, Heikki sanoo.

Olemme kuulemma hyvä just tällaisena.

”Olisi hienoa, jos pysyisitte suhteellisen pienenä ja asiakaslähtöisenä toimistona. Verkostomainen tapa toimia on asiakkaan näkökulmasta todella hyvä asia. Pitäkää tuo”, Heikki toivoo.

Aino Ilkka lisää, että uusi kuvakonsepti tukee hienosti Metsähallituksen uutta brändiä ja strategiaa.

”Keksi sanoitti ja konkretisoi asioita, jotka olivat jo pyörineet myös omassa mielessäni. Keksin kanssa on ilo tehdä töitä.”


 

Metsähallitus brändikuva. Metsähallitus brändikuva.
Metsähallitus brändikuva. Metsähallitus brändikuva.
Metsähallitus brändikuva.
Yhteydenottopyyntö

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Lotta Vaija

Asiantuntija

Natalia Baer

Tuottaja

Karoliina Ek

Kuvaaja

Katri Lehtola

Kuvaaja

Mikael Ahlfors

Assistentti

Julia Paajanen

Stylisti

Helena Taylor

Meikkaaja

Tiina Willman