Blogi

Näin järjestät onnistuneet henkilöstökuvaukset

Henkilökuvia tarvitaan päivittäin, ja niitä käytetään yhä monipuolisemmin. Erityisesti asiantuntijatyössä tuoreilla henkilökuvilla on iso merkitys. Onnistuneista henkilökuvista välittyy osaamisen lisäksi ilo, inhimillisyys ja persoona. Keräsimme vinkit onnistuneiden henkilöstökuvausten järjestämiseen.

Valokuvaaja Suvi-Tuuli Kankaanpää, Liikenne- ja viestintäministeriö henkilöstökuvat

 

 

Olisiko aika järjestää henkilöstökuvaukset? Kuvaukset on hyvä järjestää muutaman vuoden välein, jotta kuvat pysyvät ajan tasalla ja myös hiljattain rekrytoidut ihmiset tulevat kuvatuiksi.

 

Hyvät henkilökuvat viestivät avoimuutta ja arvostusta

Takavuosina henkilökuvat tarkoittivat hallituksen ja johtoryhmän pönötyskuvia vuosikertomuksessa. Onneksi maailma on muuttunut. Tänään kuvat ovat olennainen osa yrityksen tarinaa. 

Nykyaikainen yritys esittelee avainhenkilönsä tuoreilla henkilökuvilla, joista saa osaamisen lisäksi välittyä ilo, inhimillisyys ja persoona. Kuvat ovat silti tyyliltään yhtenäisiä ja yrityksen brändiä vahvistavia. Yhtenäiset kuvat ja niiden hienovarainen vaihtelu luovat yrityksestä tyylikkään kokonaisvaikutelman. Yhtenäinen kuvavalikoima helpottaa myös yksittäisen ihmisen työarkea.

Erityisesti asiantuntijatyössä henkilökuvilla on iso merkitys. Henkilökuvia käytetään yhä monipuolisemmin muun muassa somessa, myyntipresentaatioissa ja markkinoinnissa. Yrityksen ihmisillä on mahdollisuus esittäytyä heti kasvoillaan brändin mukaisissa kuvissa, oli kanava tai materiaali mikä tahansa.

Hyvät kuvat viestivät myös avoimuutta, luotettavuutta ja työntekijöiden arvostusta. Työntekijät puolestaan arvostavat fiksuja kuvia, joita voi hyvillä mielin käyttää eri yhteyksissä ja vaikka omassa LinkedIn-profiilissa. Siitä hyötyy myös työnantaja.
 

Valokuvaaja Elina Manninen, Keksi henkilöstökuvat
Valokuvaaja Elina Manninen, Keksi henkilöstökuvat
Valokuvaaja Elina Manninen, Keksi henkilöstökuvat

Ota nämä asiat huomioon, kun järjestät henkilöstökuvauksia

Onnistuneiden henkilöstökuvausten perusta on yhdessä laadittu suunnitelma ja tarkka aikataulutus. Jos koko henkilöstön kuvia ei tarvitse juuri nyt uusia, pienemmissä kuvauksissa voidaan kuvata esimerkiksi vain uudet työntekijät.

Käymme etukäteen tutustumassa toivomaasi kuvauspaikkaan. Joskus saatamme ehdottaa toista kuvauspaikkaa, jos tiedämme, että se sopisi täydellisesti yrityksenne tyyliin. Hoidamme puolestasi kaikki järjestelyt.

Jos haluatte järjestää kuvaukset ulkona, muista säävaraus. Koiranilman sattuessa kuvaukset voidaan joutua siirtämään. Mieti myös, miten ympäristö ja vuodenaika näkyvät kuvissa. Voiko kuvia käyttää muinakin vuodenaikoina?



 

Valokuvaaja Mika Pakarinen, Nordnet henkilöstökuvat
Valokuvaaja Mika Pakarinen, Nordnet henkilöstökuvat
Valokuvaaja Mika Pakarinen, Nordnet henkilöstökuvat

  

Hyvä ja kiireetön fiilis näkyy kuvista

Rentous on hyväksi, mutta viesti kuitenkin kuvattaville, että he ovat kuvissa työrooleissaan. Varmista, että kuvaustila on rauhallinen. Silloin sekä kuvausryhmä että kuvattavat saavat rauhassa keskittyä kuvaukseen. Kuvien valaisulle tulee myös olla riittävästi tilaa.

Samoissa kuvauksissa voidaan ottaa peruskasvokuvia ja muotokuvia miljöössä. Kuvia voidaan elävöittää hienovaraisillakin ympäristön yksityiskohdilla. Mielikuvat syntyvät yllättävän pienistä asioista.

Meikkaajalla on kuvauksissa tärkeä rooli. Meikkaaja huolittelee kuvattavan, saa hänet tuntemaan olonsa itsevarmaksi ja rentoutumaan hetkeä ennen kuvausta. Meikkaajan kohdalla ei kannata pihistää. Ilman meikkaajaa otettujen kuvien jälkityöstäminen vie enemmän aikaa ja tulee lopulta meikkaajaa kalliimmaksi.

Kiire ja valokuvaus ovat huono yhdistelmä. Varaa siksi kuvattavaa kohden riittävästi aikaa. Kuvattavan ei tarvitse hosua, ja hän voi valmistautua itselleen sopivalla tavalla vaikkapa kuvaajan kanssa jutustellen. Kun kuvattava on hyvillä mielin, se näkyy kuvista.
 

Valokuvaaja Katri Lehtola, Stora Enso henkilöstökuvat
Valokuvaaja Mikael Ahlfors, Fintraffic henkilöstökuvat
Valokuvaaja Pia Inberg, Adven henkilöstökuvat

Muistilista kuvattavalle

•    Tule kuvaukseen puhtain hiuksin
•    Valitse vuodenaikaneutraaleja vaatteita, joissa itse viihdyt
•    Voit halutessasi ottaa mukaan pari erilaista yläosaa
•    Mieti, miten asusi yksityiskohdat, kuten isot korut, rajautuvat kuvissa
•    Luota kuvaajaan ja anna hänen ohjata sinua kuvaustilanteessa

 

 

Pyydä tarjous johtoryhmän, hallituksen tai henkilöstön kuvauksesta!

Täytä tietosi ja palaamme sinulle pikimmiten!