Tekijät

Sonya Ingher

Tuotantoharjoittelija

 

Mistä olet erityisesti saanut kehuja tai kiitosta työssäsi?
Oma-aloitteisuudesta ja hyvästä tilannetajusta. Pyrin aina, riippumatta työtehtävästä, omaksumaan uudet asiat nopeasti. Lisäksi minua on kehuttu hyväksi tiimin vetäjäksi, sillä olen hyvä aikatauluttamaan ja toimimaan ihmisten kanssa.

Mitkä ovat vahvuutesi työssäsi?
Suurin vahvuuteni on halu oppia uutta. Kysyn usein palautetta pienimmistäkin asioissa, sillä haluan kehittyä jatkuvasti. Elämänasenteeni on, että pyrin sanomaan haasteisiin kyllä, vaikka se veisi minut työssäni mukavuusalueen ulkopuolelle. Rohkeutta on yrittää, vaikka sitten sen hirmuisen epäonnistumisen uhalla.

Mikä on erikoisosaamistasi? 
Olen aina ollut erittäin visuaalinen ihminen, joten visuaalisuus. Olen myös hyvin järjestelmällinen omassa elämässäni ja työssäni. Jopa hieman epäselvät muistiinpanot saattavat häiritä minua, joten raapustuksistani saa aina hyvin selvää. Lisäksi mukautuminen erilaisiin tilanteisiin on erityisosaamistani. Kulttuurituottajan opintojen myötä olen ehtinyt toimimaan muun muassa projektipäällikkönä, valokuvaajana, markkinointiassarina sekä Drag Queenin kuljettajana. Koskaan ei tiedä, mihin tämä työ vie! xD

Mikä on parasta ja/tai innostavinta työssäsi?
Parasta Keksillä on työn monipuolisuus. Joku päivä harjoittelen laskutusta, toisena teen tuotantosuunnitelmaa, kun taas kolmantena pääsen maalaamaan seiniä. Minulle inspiroivinta on kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Työssäni pääsen tapaamaan paljon ihmisiä, ja joskus sitä ihan inspiroituu toisen persoonasta, tekemisestä, hymystä tai elämäntarinasta. Tietenkin hyvä tiimi auttaa jaksamaan ja nostaa omaa motivaatiota.

Mitä olet oppinut viimeisimpänä?
Sen, että ei ole mitään järkeä stressata asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Olen oppinut ihan älyttömästi stressinhallintaa ja itsensä johtamista viime aikoina, mistä on hirmuisesti hyötyä. Tietenkään kehitys ei tapahdu yhdessä yössä, näitä asioita pitää vaan opetella rauhassa. Pikkuhiljaa.

Mikä tekee työpäivästä/kuvauskeikasta onnistuneen?
Onnistunut työpäivä on sellainen, jonka aikana saadaan to do -listan asiat raksittua pois ja päivän aikana olen oppinut edes yhden uuden asian. Lisäksi minulle onnistuneisiin työpäiviin kuuluu ajoittain naurua ja rutkasti huumoria.

Mikä toimii vastapainona työllesi? 
Läheisten seura ja koripallon pelaaminen. Päästän luovuuteni valloilleen valokuvaamalla omia projekteja ja ompelemalla itselleni vaatteita. Kahden kulttuurin lapsena minua kiehtovat kaikki maailman kulttuurit ja niiden ymmärtäminen. Siksi matkustaminen on iso osa elämääni. Tavoitteenani onkin reppureissata kaikki maapallon mantereet läpi (Aasia ja Eurooppa check!). Olen myös ihan vähän historianörtti ja käytän suuren osan vapaa-ajastani kuunnellen maailmanhistoria-kirjasarjaa.

Mikä saa sinut hymyilemään? 
Sarkastinen huumori, aurinkoinen päivä, voittaminen kaikenlaisissa kilpailussa (en oo yhtään kilapiluhenkinen :D). 

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.
Riemukas, outo, suora, utelias, luova, sisukas, tehokas
Näitä tuliki pari!

Keksiläiset kuvailevat Sonyaa näin:
- Tiedonjanoinen
- Hyvä energia
- Järkevä
- Laajojen kokonaisuuksien haltuunottaja
- Small talkin mestari

 

Seuraa Somessa