Keissit

Pohjolan Liikenne

Arkisten toimien vastapainona hulluttelua ja jokaisesta hetkestä
kaikki irti - näitä lähdettiin hakemaan Pohjolan Liikenteen kuvauksissa, joissa haluttiin tuoda esiin, että joukkoliikenne voi olla luksusta.
Ja niinhän se on!

Pohjolan Liikenteen brändi-ilmeen uudistuksen myötä haluttiin luoda uusi visuaalinen kuvamaailma. Uudistuksen tavoitteena oli vahvistaa pikavuorobrändiä, jotta erottautuminen kilpailijoista olisi selkeä. Haluttiin tuoda ilmi, että joukkoliikennettä käyttävät ihmiset saavat aikaa itselleen.

 

”Kustannustehokasta!”

 

Pohjolan Liikenne oli tyytyväinen Keksin tarjoamaan kokonaisvaltaiseen palveluun - "kuvaukset saatiin kuten halusimmekin, avaimet käteen -periaatteella". Asiakas oli ilahtunut siitä, kuinka paljon erilaisia kuvia jo yhden puolikkaan kuvauspäivän aikana ehditään tehdä. Yhden kokonaisen kuvauspäivän saldo oli vieläkin monipuolisempi: useita eri lokaatioita, malleja ja fiiliksiä. 

 

”Hyvä ja perusteellinen suunnittelu on ollut meille erittäin mieluisaa. Ennen kuvauksia on ollut hyvin aikaa hioa ja suunnitella, 
kun on ollut selkeä suunnitelma mitä kommentoida.”



Pohjolan Liikenteen kuvauksissa kuvamateriaalia syntyi usealta eri paikkakunnalta, eri tilanteista sekä bussin sisältä että ulkoa. Myös Keksin luova ajattelu sen suhteen, mitä kaikkea yhdessä lokaatiossa pystytään tekemään, oli asiakkaalle positiivinen yllätys.


”Yhteistyö on ollut ihan superhelppoa!”

 

Keissin lähde: 

Inka Honkanen, Pohjolan Liikenne

 

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Natalia Baer

Tuottaja

Kerttu Penttilä

Valokuvaaja

Katja Lösönen

Assistentti

Pekka Rousi

Stylisti

Katariina Kaatrasalo

Meikkaaja

Kata Niemi

Vastaavat keissit