Keissit

Minun kuvani

Alt-teksti tekee somekuvista saavutettavia. Sen kirjoittaminen on helppoa! Minun kuvani -kampanja muistuttaa, että visuaalinen maailma ei tavoita meitä kaikkia. Ideoimme ilmeen ja videokonseptit kampanjalle, jonka tavoite on tehdä maailma näkövammaiselle saavutettavammaksi. 
 

Vaalea hiuksinen henkilö (Alma Pöysti) kuvauksissa studiossa.

 

Ruskeat hiukset, pyöreät silmälasit, kapea nenä, vino hymy. Kun katsot peiliin, miten kuvailisit ulkonäköäsi?

Suunnittelimme Minun kuvani, Min Bild -kampanjan, joka herättelee miettimään sanallisen kuvailun merkitystä. Sokeiden viikolla julkaistava kampanja haastaa jokaisen tutustumaan vaihtoehtoiseen tekstitykseen, alt-tekstiin. Kokeile kuvailla ensin vaikkapa itsesi. Pyri tekemään se neutraalisti, ilman mielipiteitä, oletuksia ja arvotuksia.

Miksi kuvailulla on väliä? Koska visuaalinen maailma ei tavoita meitä kaikkia. Jos esimerkiksi somen profiilikuvalla ei ole vaihtoehtoista tekstiä, se ei kerro näkövammaiselle ihmiselle yhtään mitään. Vaihtoehtoinen teksti ei ole sama asia kuin kuvateksti. Kuvatekstin näkevät kaikki, alt-tekstin voi lukea ruudunlukuohjelmalla.


 

Oikealla puolella kuvaa on puoliksi tarkka ja puoliksi epätarkka mustavalkoinen kuva henkilöstä (Mona Bling), joka hymyilee. Vasemmalla puolella lukee limen vihreällä taustalla mustaa tekstiä itsensä kuvailusta sekä nettiosoite minun kuvani-kampanjaan.
 

Keksin videokonseptit nostavat tunnetut kasvot kampanjan lähettiläiksi

Viiden eri järjestön – Näkövammaisten liiton, Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf:n, Kynnys ry:n, Invalidiliiton ja Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf:n – yhteiseen kampanjaan etsittiin alun perin eri kumppaneita visuaalisen ilmeen suunnitteluun, verkkosivutoteutukseen ja kuvauksiin. Mutta miten kävikään.

”Etsimme kumppania, jolla on vahvaa visuaalista osaamista ja asiantuntemusta. Kaikki tarpeemme yhdistyivät Keksissä”, Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen sanoo.

Me Keksissä halusimme aluksi kirkastaa, mitä kampanjalla tavoiteltiin ja mikä olisi olennaista. Tiivis yhteistyö auttoi kumpaakin osapuolta oivaltamaan, miten haluamme edetä.

Asiakas halusi tunnetut henkilöt kampanjan ytimeen. Kampanjakasvoiksi saatiin ilahduttavan moninainen porukka: näyttelijä Alma Pöysti, pyörätuolikelaaja Henry Manni, mediapersoona Seksikäs-Suklaa, kirjailija ja pääsihteeri Rosa Meriläinen, psykologi ja poliitikko Pekka Sauri, somevaikuttaja Mona Bling sekä näyttelijä ja juontaja Christoffer Strandberg.


 

Tummaihoinen henkilö (Seksikäs-Suklaa) äänitysstudiossa.
 

Kampanja laajenee myös televisioon

Työn edetessä saimme ilahduttavia uutisia! Kampanjalle myönnettiin Yleltä yleishyödyllisen tietoiskun esityspaikka, ja nopealla aikataululla käsikirjoitimme ja tuotimme sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen tv-spotin.

”Meille kampanjan teema oli alusta alkaen lähellä sydäntä ja tuntuu tärkeältä saada asialle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Ylelle tehtyihin tietoiskuihin saatiin mukaan myös ripaus huumoria”, iloitsee Keksin asiakasvastaava Jenni-Justiina Niemi. ”Meidän näkövammaiset esiintyjämme tekivät loistavat näyttelijäsuoritukset lähes kylmiltään. Uskomattoman hyvää heittäytymistä!”

 

 

 
 

Hyvin koordinoitu kuvauspäivä jättää tilaa jutustelulle

Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen kertoo, että hektisiä kuvauspäiviä kevensi rento tunnelma.

”Päivät olivat aikamoista tohinaa, mutta se ei ollut kynnyskysymys, koska fiilinki oli niin hyvä ja pakoton. Keksi veti oman osuutensa rautaisella ammattitaidolla, ja kaikki olivat mukana positiivisella otteella. Näkemyksellisen kumppanin kanssa oli helppoa hoitaa myös omat vastuut”, Marika toteaa.

Marika kertoo, että odotteluhetkinä oli mahdollisuus tutustua lähemmin kampanjakasvoihin. Vanhaa kunnon spontaania keskustelua, ihan elävänä!

”Nyt tiedän esimerkiksi, että Seksikäs-Suklaa tykkää lukemisesta ja mandariineista.”


 

Pinkkiin pukeutunut henkilö viimeistelee vihreäasuisen henkilön (Mona Bling) hiuksia kuvaustaustan edessä.
Oranssiin pukeutunut henkilö (Rosa Meriläinen) kuorii mandariinia.
Tummaihoinen henkilö (Seksikäs-Suklaa) makoilee sohvalla kännykän kanssa.

Asiakas ostaa näkemystä, ei vain toteutusta

Laaja kokonaisuus tarjosi meille keksiläisille mahdollisuuden viedä ideoimamme konseptit verkkosivustolle asti. AD Ossi Gustafssonin ja asiakasvastaava Jenni-Justiina Niemen johdolla kampanjan ilme taipui yhtenäiseksi, selkeäksi kokonaisuudeksi. Handlasimme moniulotteisen projektin oikein hyvin. Miten teimme sen? Hyvällä koordinoinnilla ja aikataulutuksella. Kokemuksella ja intohimolla.

”Alusta asti tuntui, että olemme varmoissa käsissä. Keksin porukalla oli vahvaa visuaalista näkemystä, jonka se toi rohkeasti ja kekseliäästi esiin. Tätä maksava asiakas toivookin; ei vain toteuttajaa, vaan idearikasta yhteistyötä”, Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Liisa Lähteenmäki kertoo.

Yhteistyön sivutuotteena Näkövammaisten liiton viestinnässä saatiin Keksiltä lisäoppeja ison kampanjan suunnittelusta ja projektinhallinnasta.

”Aloitimme yhteistyön kampanjan ajankohtaan nähden aikaisin. Tosin saimme tiedon YLEn yleishyödyllisestä tietoiskusta vasta projektin loppumetreillä, ja sen aikataulu oli tiukka. Sekin saatiin kuitenkin hienosti maaliin”, Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Satu Juoperi sanoo.

”Somekampanjamme on visuaalisesti näyttävä, ja meidän näkökulmastamme ainutlaatuisen laaja sekä monikanavainen kampanja, johon on osallistunut iso joukko eri alojen ammattilaisia sekä Keksissä että Näkövammaisten liitossa ja FSS:ssä.” 


Tutustu kampanjaan ja lue samalla, miten kirjoitat somekuvalle hyvän vaihtoehtoisen tekstin.

 

 

Henkilöt pystyttävät valon ja kameran studioon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Jenni-Justiina Niemi

Tuottaja

Pia Hollo

Käsikirjoittaja, ohjaaja

Jesse Pohjonen

Käsikirjoittaja, ohjaaja

Anton Baer

Kuvaaja

Mika Pakarinen

Valokuvaaja

Pia Inberg

Leikkaaja

Lyydia Mäkipää

Äänittäjä, äänisuunnittelija

Emil Sana

Äänittäjä, äänisuunnittelija

Joel Ward

Meikki & hiukset

Satu Arvo

Assistentti

Teemu Kuusimurto

Assistentti

Marlo Kokki

Assistentti

Ahmet Karayel