Keissit

MIELI ry:n Mielivartti-videosarja

Puuro lattialla, kurahousut kateissa, hillitöntä riitaa ja rakkautta. Pienen lapsen vanhemman mieli on helposti arjessa koetuksella. Ideoimme MIELI ry:n kanssa videosarjan, jossa eri-ikäisten lasten vanhemmat kertovat tarinansa erilaisista elämäntilanteista. Videoiden idea on tukea vanhempien mielen hyvinvointia ihan tavallisessa arjessa.

 

Ei taas mennyt ihan putkeen! Pienen lapsen vanhemman mieli on helposti arjessa koetuksella – eivätkä epävarmat ajat takuulla kevennä taakkaa. Moni kokee olevansa yksin ja kaipaa vertaistukea.

Miten vanhempiin voisi valaa voimaa arjen kaurapuuro- ja gore-tex-ruljanssissa? Kertomalla, että et ole yksin.

”Vanhemmat toivovat tutkitusti ammattilaisten tukea raskaus- ja vauva-ajasta lähtien. Siksi halusimme tehdä videosarjan koko ikäkaaresta”, MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Elina Komulainen kertoo.

Mielivartti-videot ovat tavallisten vanhempien samaistuttavia tarinoita vanhemmuudesta ja perhe-elämästä. Kuin lempeitä neuvolaesitteitä vanhemmille, videoiden muodossa.

”Tavoitteemme oli, että vanhemmat tulisivat tietoisemmiksi mielen hyvinvoinnista tavallisissa arjen tilanteissa, ja että samalla vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus vahvistuisi”, Elina selittää.

Ai noillakin on sama tilanne! Videoilla halutaan välittää katsojalle tunne, että et ole yksin, tukea on saatavilla. Samaa vaihetta elävä toinen vanhempi saa videoista parhaimmillaan ahaa-elämyksiä ja vertaistukea. 

”Halusimme, että vanhempi oivaltaisi, että tämä kuuluu tähän ikävaiheeseen ja on ihan normaalia. Aina ei ole kyse ongelmista vaan tavallisista arkisista asioista.”

 

 

 

Kuin kahvipöytäkeskustelu kaverin kanssa

Miten teimme tärkeistä teemoista puhuttelevia? Painettu esite ei olisi välittänyt viestiä oikealla tavalla – tarvittiin hetkiä elävästä elämästä.

Ideoimme vanhempien mielenterveyttä tukevan videokonseptin, jossa ääneen pääsi eri-ikäisten lasten vanhempia erilaisista perheistä ja elämäntilanteista. Toteutimme viisi suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä videota viidestä eri ikävaiheesta; odotus- ja vauva-ajasta sekä leikki-, eskari- ja alakouluiästä.

Halusimme kertoa, että muissa perheissä käydään läpi samanlaisia asioita – huolta, kiukkua, iloa ja rakkautta. Ja se on ihan ok.

Videoilla mukana olevat asiantuntijat eivät viisastele ylhäältä alas, vaan käyvät vanhemman kanssa leppoisaa tasavertaista kahvipöytäkeskustelua. Videoilla näkyvät elämän monimuotoisuus ja erilaiset perhetilanteet, ja asiantuntija haluaa kuulla vanhemman ajatuksia ja kokemuksia. Punaisena lankana mukana on Mielenterveyden käsi, työkalu, joka kuvaa arjen hyvinvoinnin eri osia.

Vanhemmat kertovat videoilla vinkkejä, joita samanikäisen lapsen vanhempi voi kokeilla omassa arjessaan. Voimavaroja voi Elina Komulaisen mukaan vahvistaa yksinkertaisilla keinoilla.

”Tavallisilla arkisilla asioilla, kuten riittävällä levolla, ravinnolla, yhdessäololla, liikunnalla ja leikillä, voi vaikuttaa paljon mielen hyvinvointiin. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä.”

 

 

 

Ratkaisevan tärkeää työstää teemat yhdessä

Kävimme porukalla työpajoissa läpi videoiden tavoitteita ja niiden toteutustapaa. MIELI ry:n asiantuntijat olivat tiiviisti mukana kaikissa vaiheissa työstämässä sisältöä, ja vähitellen olennainen kiteytyi.

Elina kehuu, että keksiläiset saivat heti kiinni ajatuksesta.

”Tulimme ymmärretyksi, ja Keksin ehdottama toteutustapa tuntui hyvältä ratkaisulta. Keksin avustuksella näimme, mihin aiheeseen meidän kannatti kullakin videolla keskittyä.”

Keksin Natalia Baer kertoo, että MIELI ry:n asiantuntijat työstivät hyvällä otteella omia kokonaisuuksiaan.

”Oli ratkaisevan tärkeää löytää tapa, jolla pääsimme asiantuntijoiden kanssa työstämään teemoja. 

Sen myötä pystyimme toteuttamaan videot järkevän pituisina, tarpeeksi yleisellä tasolla toimivina, mutta lämpimästi ja kiinnostavasti haastateltavan elämästä ammentavina.”

 

 

 

Rauhallinen kuvausympäristö herkille aiheille

Lokaatioksi valikoitui Lapinlahden Lähteen Venetsia-rakennuksen ihana Sininen huone.

”Miljöö oli mieluinen, harmonisessa ympäristössä oli mukava jutella. Kuvauspäivä oli hyvin valmisteltu, ja asiat toteutuivat suunnitellusti.”

Rauhallinen kuvausympäristö ehkä sai myös vanhempien hartiat laskeutumaan. Elina iloitsee siitä, että he uskalsivat kertoa avoimesti kokemuksistaan.

”Aiheesta saa enemmän irti, kun se kerrotaan niin kuin se on. Toivon, että videon katsottuaan vanhempi saisi rohkeutta jakaa omaan vanhemmuuteen liittyviä asioita. Jos joku on miettinyt jotakin asiaa yksin ja uskaltaa sitten hakea tukea, ehkä hän saa arjen paremmin rullaamaan.”

Elina toteaa, että MIELI ry halusi tehdä laadukkaita ja aikaa kestäviä videoita.

”Toivomme, että videot kertovat katsojalle vanhemmuudesta tässä hetkessä, ja että vertaistuellinen näkökulma olisi hyödynnettävissä myös jatkossa. Videoista tuli juuri sellaiset kuin toivoimme.”

 

 

Alla lisää maistiaisia Mielivartti-videoista. Katso kaikki videot kokonaisuudessaan osoitteessa mieli.fi/vanhemmuus ja mieli.fi/sv/familjer

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Natalia Baer

Tuottaja

Pia Hollo

Tuottaja

Julia Paajanen

Kuvaaja

Katri Lehtola

Käsikirjoittaja

Matti Nieminen

Käsikirjoittaja, ohjaaja ja leikkaaja

Anton Baer

Äänittäjä

Joel Ward

Assistentti

Jesse Pohjonen

Assistentti

Bruno Baer

Assistentti

Aada Lind

Meikki ja hiukset

Pia Seikkula

Meikki ja hiukset

Kira Muesa