Keissit
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Pitkässä asiakassuhteessa yhteistyö on mutkatonta ja mukavaa!
Tarvittaessa brändin mukaisia kuvia voidaan tuottaa nopeassakin aikataulussa huomioiden ajankohtaisuus ja erityisolosuhteet.

Keksi on tehnyt Metropolian kanssa yhteistyötä jo vuodesta 2014. Yhteistyö alkoi työpajatyöskentelyllä, jonka avulla määrittelimme yhdessä, millaista kuvamaailmaa Metropolialle lähdetään rakentamaan. Silloin erityisen tärkeää oli näyttää kaikki neljä vuodenaikaa. Ulkomaalaisia hakijoita mietityttävät Suomen olosuhteet opiskelupaikkana. Heille haluttiin näyttää, kuinka hauskaa opiskelu on maassa, jossa on ihana kevät, kaunis kesä, hehkeä syksy ja eksoottinen talvi. Suomessa on turvallista, ja opiskelukavereilla on mutkattomat, ystävälliset välit.


Vuosien aikana olemme tehneet useita tuotantoja. Metropolia on ollut mallivalinnoissaan jo yhteistyön alusta asti edelläkävijä. Kuvauksiin on haluttu malleiksi monen ikäisiä, eri kansallisuuksia ja eri vähemmistöryhmien edustajia. Mallit ohjeistetaan aina tulemaan paikalle oman tyylisinä, rennolla mielellä, ja voimme vuosien kokemuksella luvata, ettei kuvauksia tarvitse yhtään jännittää.
Metropolian kuvamaailmalla halutaan välittää tunnetta, johon eri ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat helposti samastua. Kuvien on välitettävä niin edelläkävijyyttä, oppimisen merkityksellisyyttä kuin lämpöä. Metropolia on enemmän kuin korkeakoulu!



”Metropolia on pääkaupunkiseudulla toimiva kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Koulutamme kulttuurin, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä tekniikan asiantuntijoita ja kehittäjiä. Muodostamme yhteisön, jossa erilaiset ihmiset ja maailmat kohtaavat ja joka synnyttää oivalluksia ja osaamista työhön ja hyvinvointia elämään”, kertoo Satu Orkola, Metropolian viestintäsuunnittelija.
”Meidän ei tarvitse edes olla itse paikalla kuvauksissa,
koska vaikka tulisi ongelmia, te selviätte.”
Sadun mielestä Keksin tiimi on sisäistänyt hyvin Metropolian brändin ja visuaalisen ilmeen, mikä näkyy sekä suunnittelussa että lopputuloksessa.
”Suunnitelmat käydään aina Metropolian kanssa huolellisesti läpi ennen kuvauksia. Pyrimme siihen, että asiakas ilahtuu positiivisesti saadessaan uudet kuvat”, kuvailee tuottaja Kata Niemi työskentelyä.



Koronan aikana kuvaukset tehtiin mahdollisimman pienellä tiimillä ja todella tarkalla aikataulutuksella, jotta kenenkään terveys ei vaarantuisi.
”Koronatilanne edellytti erityisjärjestelyjä tämän syksyn henkilökuvauksissa. Kuvausryhmä käytti maskeja ja noudatti muitakin kampustemme hygienia- ja turvaohjeita. Malleja kuvattiin pienemmissä ryhmissä ja hieman kauempana toisistaan kuin aiemmissa kuvauksissa. Lopputulos on silti erittäin luonteva ja pitkäikäinen. Myös omat opiskelija- ja työntekijämallimme kokivat kuvaukset turvallisiksi”, kertoo Satu.
”Yhteistyömme Keksin kanssa on jatkunut pitkään ja toimimme aina saman tuottajan ja kuvaajan kanssa, mikä omalta osaltaan jouhevoittaa projektien edistämistä – joskus nopeallakin aikataululla. Erityiskiitoksen ansaitsee tuottajamme Kata Niemi, joka klaaraa yllättävätkin tilanteet aina iloisena ja rauhallisena”, Satu jatkaa.



”Suosittelen Keksiä erityisesti niille, joilla on tarvetta laadukkaille kuville, joissa esiintyy luontevasti tavallisia ihmisiä.”
”Kuvatuotannon jälkeen meillä on ollut tapana käydä kuvaukset läpi ja oppia joka kerta lisää asiakkaastamme. On ollut todella ihanaa saada tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä. Tässä oppii paljon, kun voi aina petrata edellisestä”, kertoo Natalia Baer, Keksin asiaskasvastaava.







