Keissit

E.Ahlström

Saimme kunnian toteuttaa E.Ahlströmille, yli satavuotiaalle perheyhtiölle, brändin kirkastuksen, ilmeuudistuksen ja kuvakonseptoinnin.

E.Ahlströmin tuotteita ja työntekijöitä.


E.Ahlströmillä oli yhteistyömme käynnistyessä tuoreeltaan toteutettu mittava, lähes 1 000 asiakasyritystä kattanut tutkimus siitä, miten yritys koettiin toimialalla ja millaisten toimijoiden kanssa parhaimmillaan asiakkaat haluaisivat toimia. Arvot, strategia ja visio olivat nekin selviä. Loistava pohja ilmeen, bränditarinan ja kuvien suunnittelutyölle siis. Keksin AD Jochum von Veh kuvailee suunnittelutyön alkua kuitenkin supervaikeaksi. Miksi ihmeessä?

”Alussa mahdollisuuksien määrä oli aivan rajaton. Vaihtoehdot ja variaatiot kaikesta siitä, mitä asiakas tarjoaa asiakkailleen ja mihin kaikkeen E.Ahlström palveluillaan kykenee, tuntuivat äärettömiltä. Myönnän, tuli vähän kylmä hiki. Mutta sitten, huolellisen työpajatyöskentelyn myötä, kokonaisuus lähti kirkastumaan. E.Ahlströmläiset, a.k.a. ”Einarin perikunta”, osasivat pukea sanoiksi kaiken sen, mikä heillä oli yhtäältä haasteena ja toisaalta toiveena ja haaveena. Meidän ei todellakaan tarvinnut arvailla mitään – kysyä ja kuunnella vain. Siitähän ne parhaat oivallukset syntyvätkin, kun asiakkaan kaiken viisauden ja tiedon saa siirrettyä sopivalta osin suunnittelutiimille. Brändityö on ehdottomasti enemmän yhteistyötä asiakkaan kanssa kuin omaa innovointia.”

E.Ahlströmin toimitusjohtaja, yrittäjä Petri Nupponen korostaa hänkin henkilöstön roolia brändityössä.

”Kun koko henkilöstö osallistuu prosessiin, brändinkirkastus on mahtava mahdollisuus löytää ja tunnistaa omia vahvuuksia ja sanoittaa ja kuvittaa niitä niin, että lopputulos kertoo meistä sellaista aitoa tarinaa, jossa mahdollisimman moni teistä haluaa olla mukana. Sillä parhaimmillaan brändistrategiassa kiteytyy koko yrityksen olemassaolon perusta: keitä olemme, miksi olemme olemassa ja kenelle.” (*)

 

Ilme, kieli ja kuvat kuin yritys itse

Koska E.Ahlströmin palveluissa, toiminnassa ja yrityskulttuurissa mikään ei ole staattista, jämähtänyttä tai ennalta määrättyä, ei liikemerkinkään haluttu sitä olevan. Tällä logolla on lupa leikkiä, sillä voi ottaa kantaa tai se voi napata sisäänsä vaikkapa jonkun ajankohtaisen teeman.

 

E.Ahlströmin uusi logo.


Värien ja typografian määrittelyssä nojattiin alusta asti vahvasti yrityksen arvoihin. Molemmat on määritelty niin, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja kuhunkin tilanteeseen sopivaa. Ja aina ammattitaitoista, luovaa ja inhimillistä!

Kuvamaailma rakennettiin samoista aineksista, kuin mistä rakentuu E.Ahlströmin käytännön liiketoimintakin: ihmisistä, elämyksistä, intohimosta, asioiden sujuvasta yhdistelemisestä ja oikeanlaisen tunnelman luomisesta. Kuvaston haluttiin yhtäaikaa olevan sekä trendikäs että ajaton. Brändikuvat ovat toteutettavissa niin villin innovatiivisena kuin hillityn vakaina – ja kaikkea siltä väliltä. Brändikuvat ovat kuin mood boardeja: Kollaaseja, joissa erilaiset asiat ja elementit yhdistyvät välillä yllättävällä tavalla. Työntekijät ovat brändikuvissa oleellisessa osassa – ihan niin kuin yrityksessäkin.

 

E.Ahlströmin tuotteita ja työntekijöitä.


E.Ahströmille määritelty puhetyyli noudattaa sekin mood board -ajattelua. Kuten kuvamaailma,
myös puhetyyli tuo Creative Studion häikäisevyyden, monipuolisuuden ja inspiraation jokaisen E. Ahlström-viestin vastaanottajan ulottuville. Kaikki tämä vahvistaa ja tukea E.Ahlströmin slogania: ”Onpa hyvä tunnelma!”.

 

Sitä saatiin, mitä tavoiteltiin

”Työ Keksin kanssa sujui loistavasti, ja koko prosessi työpajoista toteutuksiin oli todella ammattitaidolla hoidettu. Prosessin aikana luottamus Keksiin oikeastaan vain kasvoi. Asiakkailtamme saamassamme runsaassa positiivisessa palautteessa ilahduttaa ennen kaikkea se, miten hyvin asiakkaat kommentoivat ja tunnistavat juuri niitä asioita, joita olemme uudistuksella tavoitelleet”, Petri kuvailee.

”Oma porukan kanssa olemme saaneet tiivistettyä oman tarinamme sellaiseksi, jonka koko henkilöstömme tuntee omakseen. Toivottavasti jokainen saa entistäkin paremman ymmärryksen ja kokemuksen myös oman työnsä merkityksellisyydestä”, Petri lisää.

Jochumin kommentti lopputuloksesta kuvastaa hyvin koko Keksin tiimin kokemusta: ”Onnistuimme yhdessä oikein hyvin. Asiakas sai itsensä näköisen konkreettisen työkalupaketin, jolla brändinmukainen viestintä ja markkinointi on moniäänisenäkin yhtenäistä ja helppoa. Luoduilla visuaalisilla ja kielellisillä elementeillä pystyy esiintymään tarvittaessa räväkästi tai hillitymmin. Suunnittelu- ja tuotantotyötä on ilo tehdä, kun asiakas on intohimoinen, rohkea, osaava ja suunnittelutyötä arvostava.”

 

E.Ahlströmin tuotteita ja työntekijöitä.


(*) Lue koko Petrin blogikirjoitus täältä: www.eahlstrom.fi/tietoa-meista/uutiset/kohti-hyvia-hetkia

Lue E.Ahlströmin myyntijohtajan, yrittäjä Teija Sääksmäen kuvailua siitä, miten brändityötä pohjustava työpajatyöskentely Keksin kanssa sujui:

www.keksiagency.fi/keissit/tyopajat-tehokasta-tarkoituksenmukaista-ja-herkkaa

Yhteydenottopyyntö

Keissin tiimi

Asiakasvastaava

Lotta Vaija

Copywriter

Mia Keurulainen

Tuottaja

Kaisa Hatakka

Tuottaja

Kata Niemi

Kuvankäsittelijä

Mikael Ahlfors