Blogi

Vuosikello tekee arjestasi helpompaa

Vuosisuunnittelu vauhdittaa visuaalista viestintää ja vähentää ikäviä yllätyksiä.

Suvi-Tuuli Kankaanpää / Keksi

Visuaalinen viestintä on monelle juuri se tehtävä, joka aina lykkääntyy työlistalla eteenpäin.

Miksi näin? Koska visuaalista viestintää suunnitellaan niin vähän. Visuaalisen viestinnän kuten valokuvien, videoiden tai datavisualisointien tuottaminen voi olla hankalaa, koska budjetit, aikataulut ja oikeiden tekijöiden löytäminen tuntuvat alusta loppuun vaivalloiselta.

Asiaan voi vaikuttaa! Aivan ensimmäiseksi täytyy päättää, että tänä vuonna teen tämän toisin kuin ennen. Seuraavaksi kannattaa aloittaa vuosisuunnittelu.

Suurin osa tapahtumista sinunkin byroossasi toistuu vuosittain. Aseta nämä toistuvat teemat omaan visuaalisen viestinnän vuosikelloon. Sen avulla voit havahtua jo elokuussa siihen, että loppuvuoden vuosikertomukseen tarvitaan kuvia, joissa ei sada räntää viistossa vaan ihmiset hehkuvat kesän lämpöä.

Vuodessa on monta kohtaa, jolloin tapahtuu ennalta suunniteltuja asioita. Suunnittele myös niiden vaatimat viestintä- ja markkinointitoimenpiteet, mukaan lukien visuaalisuus.

Huolellisen suunnitelman avulla visuaaliseen viestintään syntyy käytännöt, joiden avulla on helpompi tarttua toimeen ja ainainen riippakivi saadaan vieritetyksi kepeästi eteenpäin.

Vuosisuunnittelu helpottaa huomattavasti myös budjetointia. Mutta budjetoinnin aiheeseen palaamme vielä myöhemmin!