Blogi

Vedenkestävää muotia

Stylisti Helena Taylor empi vain hetken, kun valokuvaaja Elina Manninen ehdotti yhteistä projektia veden alla. Brittiläinen nuorisomuotiin keskittyvä Tangereene-media julkaisee marraskuussa Elinan ja Helenan muotijutun, jossa mallina poseeraa Elinan oma tytär, Enja.

Yllättävä ehdotus

Elina Manninen kysyi eräiden kuvausten päätteeksi, että haluaisinko tehdä hänen kanssaan vedenalaiskuvaukset. Apua, ajattelin ensimmäisenä. Miten se käytännössä tapahtuisi ja millaiset kulut kertyisi vedessä tuhoutuneista vaatteista? Lupasin miettiä asiaa ja hetken rauhassa pohdittuani tajusin, että eiväthän vesipestävät vaatteet mene vedessä miksikään”; Helena Taylor kertoo.

Elina on kokenut vedenalaiskuvaaja ja hän suunnittelee kuvaukset huolellisesti siskonsa, vapaasukeltaja Johanna Nordbladin kanssa. Tällä kertaa myös malli löytyi perhepiiristä, sillä Elinan oma teinityttö Enja sopi asiakkaalle täydellisesti. Kuvaukset toteutettiin lokakuussa Heinolassa, Sonnasen kirkkaassa järvessä. Johanna valmensi Enjaa kylmässä vedessä sukeltamiseen, sillä vesi oli kuvausten aikaan 11 asteista.

 

Stailistin erikoisin keikka

”Puhuimme etukäteen Elinan kanssa värien käytöstä veden alla ja siitä, miten tietyt värit loistavat vedessä paremmin kuin toiset. Kävin läpi Elinan aikaisempia vedenalaiskuvia ja merkkailin ylös asioita, joista erityisesti pidin.

Otin yhteyttä muutamiin suomalaisiin muotitaloihin ja kerroin, mitä olemme tekemässä. Kävin lainavaatteiden materiaalit huolellisesti läpi, eikä lopulta yksikään vaate kärsinyt vedestä. Palautin vaatteet pesulan kautta, eikä niistä olisi voinut koskaan arvata, että ne ovat olleet tällaisissa kuvauksissa. Osan vaatteista saimme kansainvälisiltä merkeiltä Tangereenen kautta. Vaatemerkit lähettivät tuotteita postitse.

Kun lopulta kaikki asut olivat kasassa, järjestimme sovituksen kotonani. Sovitus oli välttämätön, sillä osa suunnittelemistani asukokonaisuuksista ei toiminutkaan, kuten olin kuvitellut. Onneksi löytyi kuitenkin kuusi asua, joihin olimme kaikki tyytyväisiä. Poikkeuksellisesti minua ei tarvittu kuvauksissa lainkaan. Vaatteilla oli lupa elää omaa elämäänsä vedessä, enkä olisi voinut asetella niitä tilanteessa yhtään sen paremmin. 

Lopputuloksesta tuli upea! Oli mahtavaa tehdä tällainen projekti yhteistyössä Elinan kanssa. Tämä oli erikoisin stailaus, jonka olen koskaan tehnyt ja olen onnellinen, että lopputulos on niin vaikuttava”, Helena iloitsee.

 

Vaatteet: Samuji, Fish&Kids, The New Society

Elinan ja Johannan vedenalaiskuvauksesta voit lukea lisää täältä.

Tutustu tarkemmin Elinaan ja Helenaan.

Katso kuvat Tangereene- julkaisussa.