Blogi
10.3.2020
Vastuullisuus teemana Keksin naistenpäivän jatkoilla
Keksi juhlisti naistenpäivää ihanien naisten kanssa jo kymmenennen kerran. Illan aikana puhuttiin empaattisista brändeistä, vastuullisesta liiketoiminnasta ja siitä, miten paljon ja missä kaikkialla ihmiset voivat tehdä hyvää.
Kuvassa vasemmalta oikealle Natalia Baer, Teija Sääksmäki, Saila Saraniemi, Jenni-Justiina Niemi, Lotta Vaija, Silja Kosola ja Jenni Miettinen. Kuvan otti Mikael Ahlfors.
Tänäkin vuonna Keksin naistenpäivän juhlaan kokoontui kiinnostavia, aikaansaavia ja vaikuttavia naisia, joukko yhteistyökumppaneita, ystäviä, työkavereita ja muita Keksille tärkeitä ihmisiä. Vastuullisuuteen ja brändien empaattisuuteen keskittynyt tilaisuus herätteli ja insipiroi.
”Meillä Keksissä vastuullisuus on yrityksen perustamisesta asti ollut monella tavoin itsestään selvää, viime aikoina olemme aktiivisesti kehittäneet vastuullisuuttamme näkyväksi. Haluamme osaltamme vaikuttaa yhteiskuntaan rakentamalla sosiaalisesti, taloudellisesti sekä ekologisesti kestävää liiketoimintaa ja työkulttuuria. Teemme tätä työtä pääasiassa Keksissä ja asiakkaidemme kanssa, mutta on myös tärkeää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haluamme reagoida ajan ilmiöihin ja siksi vastuullisuus oli itsestäänselvä teema tämän vuoden ihanien naisten iltaan”, Keksin luova johtaja Natalia Baer kertoo.
Tilaisuuden puheita yhdisti konkretia. Illan aikana havahduttiin ahaa-elämyksiin ja haastettiin ajattelemaan uudella tavalla.
Suomen ensimmäinen brändimarkkinoinnin professori ja aktiivisesti alan kansainvälisissä tutkijapiireissä vaikuttava Saila Saraniemi Oulun yliopistosta avasi illan viemällä ajatukset vastuullisuudesta seuraavalle tasolle. Hän puhui empaattisista brändeistä.
”Brändin empaattisuus on vielä enemmän kuin vastuullisuus. Vaikka empaattisuutta mietitään jo esimerkiksi palvelumuotoilun kohdalla, keskustelua ei juurikaan ole käyty termin todellisesta ja konkreettisesta merkityksestä. Haluan herätellä keskustelua siitä, mitä empaattiset, kohderyhmänsä elämää paremmaksi muuttavat brändit voisivat olla ja millaisia mahdollisuuksia yrityksillä on edistää hyvinvointia yhteiskunnassa”, Saila Saraniemi avasi.
E. Ahlströmin myyntijohtaja Teija Sääksmäki kertoi, mitä aito vastuullisuus merkitsee yritykselle, sen työntekijöille, sidosryhmille, asiakkaille ja yhteiskunnalle. E. Ahlströmillä uskotaan siihen, että ihmiset tarvitsevat työssään merkityksiä.
”On tärkeää, että hyvinvoiva yritys antaa yhteiskunnalle jotakin hyvää takaisin, sillä konkreettisilla asioilla ja teoilla on laaja vaikutus. Paitsi, että hyvää saadaan aikaan yhteiskunnassa, yrityksen henkilökunnalle tulee hyvä mieli ja tämä taas vaikuttaa kaikkeen tekemiseen”, Teija Sääksmäki selitti.
Teija kertoi, kuinka E. Ahlströmin hoitoalan toimijoille kehittämä hahmotusrata on auttanut konkretisoimaan, miten ruokailun voi järjestää hahmotushäiriöiselle potilaalle ihanteelliseksi. Lisäksi kuultiin maailmanlaajuisesti ainutlaatuisesta oivalluksesta, joka ratkaisee ravintoloiden käytettyjen astioiden kierrätysongelman. E. Ahlströmin tarjoaman palvelun kautta ravintolat voivat kierrättää vanhat astiansa uusiokäyttöön tiilitehtaan materiaaliksi.
Illan kolmas aihe avasi keskustelun nuorten ja heidän läheistensä haasteisiin.
”Nuorten elämä on yhtä myllerrystä, ja perheiltä puuttuu monesti tarvittava tuki. Ajatuksemme on vastata huoleen niin, että helpot asiat hoidetaan helpolla tavalla, jolloin julkiset resurssit riittävät suurempaan hätään ajautuneille”, Pohjoismaiden ensimmäinen nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola ja lääketieteen tohtori Jenni Miettinen selvensivät.
Silja Kosola ja Jenni Miettinen ovat työssään nähneet miten nuoret jäävät ongelmiensa kanssa yksin. Oikeanlaista tukea on tärkeä tarjota oikealla tavalla ja oikeissa kanavissa. Tutkittua tietoa pitää jatkossa saada hyödynnettyä nykyistä paremmin.
Onnistunut ilta muistutti, että teoilla on merkitystä ja että yhdessä saadaan vaikka mitä ihmeitä aikaan.
”Illan isoin oivallus oli, etteivät aidot vastuullisuusteot toimi päälleliimattuina vaan kumpuavat ihmisten ja yrityksen oikeista haasteista ja ydinosaamisesta”, Natalia summaa.
Käy myös lukemassa toimitusjohtajamme Jenni-Justiina Niemen blogi vastuullisesta liiketoiminnasta.