Blogi

Kuvat, joissa on mahtava soundi

Pietari Purovaaran kuvat muusikoista jatkavat siitä, mihin laulut ja keikat loppuvat. Hänen esteettisesti ajankohtainen tapansa kuvata musiikkia ja artisteja antaa perinteisille keikka- ja promokuville tuoreen näkökulman.

”Olen kuvannut suomalaista musiikkialaa aktiivisesti vuodesta 2015. Alusta asti niin livetilanteissa, bäkkäreillä, festivaaleilla kuin artistipromoissa. Minua on kiinnostanut kuvattavien persoonallisuuden ja tunnelman tallentaminen, kuvaamisen dynaamisuus ja monenlaisten tilanteiden kohtaaminen. Musiikkia kuvatessani koen olevani kotona, samaan aikaan sekä artisti että työläinen. Mukaudun mielelläni tilanteisiin ja olen hommassa koko prosessin ajan täysillä mukana. Haluan huolehtia, että kokonaisuudesta tulee juuri sellainen kuin asiakas toivoo.

Mustapukeisena keikkakuvaajana toimin kulisseissa kuin teknikko ja tallennan keikkatilanteen, festivaalin tai bäkkärin ammattitaitoisen mekaanisesti ja teknisesti, silti itseni kautta. Muusikkona osaan samaistua artistien jännitykseen, adrenaliinipiikkeihin ja hauskanpitoon lavalla ja siksi myös tunnelman tallentaminen on luontevaa. 

 

Luova zoneutuminen kuvaus- ja soittokeikalla ovat sekä todella lähellä toisiaan että universumin päässä toisistaan: Keikkaa tallentava kuvaaja toimii lavalla esiintyvän artistin tavoin pitkälti rutiinin ja intuition varassa. Artistille jää keikasta talteen ja muistiin lähinnä fiiliksiä, ainutkertainen tilanne on äkkiä ohi. Valokuvaaja tallentaa keikan fiiliksen ja estetiikan oman kokemuksensa kautta ja tekee ainutkertaisuudesta pysyvän muiston.

Valokuvaajana voin ja joudun missaamaan keikalta yksittäisiä, harkittuja hetkiä ja kuvia sekä alleviivaamaan toisia, jotta saan tallennettua keikkakokemuksesta juuri olennaisen ja välitettyä sen niin artistille itselleen kuin yleisöllekin täydellisenä. Tämä vaatii hienostelematonta ammattimaisuutta tilanteiden kohtaamisessa ja juuri tätä rakastan – sekä omassa että muiden musiikkialan toimijoiden työssä. 

Promokuvaajana rinnastun mielessäni laulunkirjoittajaan tai artistiin, jonka musiikki luo kuvia oman elämänsä lähtökohdista tai parantaa ja tehostaa kokonaisuutta julkaisukelpoiseksi. Pyrin luottamaan omaan ääneeni ja valtavirrasta poikkeavaan tyyliini valokuvaajana. Uskon kädenjälkeni vetoavan sopiviin artisteihin ja bändeihin. Onnekseni näin onkin, viimeksi olen päässyt kuvaamaan Reino Nordinin sekä Pauliina Kokkosen levyn kannet ja promokuvat.

 

Sekä live- että promokuvauksessa on tärkeintä kuvaustilanteen verrattainen rauhallisuus. Työrauha syntyy tiimin keskenäisestä luottamuksesta. Koska en tee tätä työtä yksin vaan Keksin kanssa, sopiva tiimi on aina saatavilla minkä kokoiseen ja minkälaiseen tuotantoon tahansa.

Olen ollut musiikin ja kulttuurin kanssa tekemisissä koko elämäni ja se on edelleen se konteksti, jossa elän. Musiikin kuvittaminen ja sen teemojen viestiminen on minulle todella luontevaa. Jatkuva avoimuus uusille tavoille tehdä tätä työtä ja vahva näkemys sekä modernista estetiikasta että musiikin suunnasta tekevät kuvistani erityisiä.”

 

Pietarin näyttely aukeaa lauantaina 9.3.Cafe Artisanissa Vuorikatu 8.

Tarjolla on hyvin minimalististeen estetiikkaan nojaavaa, modernia ja kiinnostavaa valokuvataidetta.