Osallisuudesta

Vuosi sitten marraskuussa istuin yksiöni sohvalla ja mietin, että mitähän sitä elämässä seuraavaksi tekisi. Olin vähän ulkopuolinen kaikesta, ehkä vähän vailla suunnitelmia ja selkeästi vailla yhteisöä. Tiedätkö? Ihan vain sillä tavalla pikkuisen hukassa, niinkuin ihmiset välillä ovat.

 

Sitten soi puhelin.

 

Soittaja oli Jenni-Justiina Niemi. Jos oikein muistan, en edes heti uskaltanut vastata. Minulla on aina ollut ongelmia puhelimeen vastaamisen kanssa.

 

Keräsin kuitenkin rohkeuteni ja vastasin puhelimeen.

 

Nyt puhelua seurannut vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja on hyvä hetki muistella kaikkea sitä, mitä vuoden varrella on sattunut ja tapahtunut. Oikea vastaus kuuluisi varmaan, että sain töitä ja että olen tehnyt paljon töitä. Se on totta. Mutta vuoteen on mahtunut paljon kaikkea muuta. Kirjoitan mieluummin siitä kaikesta muusta.

 

Luulin pitkään, että kaikki ihmiset, jotka kertovat silmät loistaen työnsä autuudesta ja ihanuudesta, ovat valehtelijoita. Ainakin he valehtelevat itselleen. Eihän kukaan nyt oikeasti voi pitää työstään.

Vuoteni Keksissä ja ihmiset täällä saivat minut toisiin ajatuksiin. Ehkä kaikki eivät olekaan valehtelijoita. Ehkä työelämän kuuluisi olla enemmän tällaista ja vähemmän sellaista, mitä olen aiemmin pitänyt normaalina.

 

En ole koskaan aikaisemmin ollut työpaikassa, jonne olen tuntenut kuuluvani ja jossa minut otetaan avosylin vastaan sellaisena kuin olen. En ole aiemmin työskennellyt paikassa, jossa työntekijä kohdataan aidosti yksilönä, vahvuuksineen ja heikkouksineen, mutta Keksi on sellainen työpaikka. Keksi on ollut turvallinen ympäristö olla, elää, kehittyä ja tehdä työtä. Olen saanut olla osa jotain, osa yhteisöä. Ja juuri osallisuus on ollut asia, joka minulta on aina puuttunut – ja tuntuu valitettavasti puuttuvan niin kovin monelta muultakin, omaa suuntaansa ja paikkaansa maailmassa etsivältä milleniaalilta näinä epävarmoina aikoina.

 

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain kokemuksen kuulumisesta johonkin, uudenlaisesta osallisuudesta, jollaista en ole koskaan aikaisemmin kohdannut työmaailmassa.

 

Näin myös, että menestyvää liiketoimintaa voidaan tehdä humaaneista lähtökohdista. Näin, että johtaa voi älyn lisäksi sydämellä ja että usein parasta johtamista on sellainen, jossa nämä kaksi kohtaavat. Sellaista on johtaminen Keksissä. Voin kertoa, että sellaisessa paikassa on ihan kiva olla töissä.

 

 

Mitä vuosi on pitänyt sisällään?

 

Olen kirjoittanut synopsiksia ja käsikirjoituksia mainosvideoille, ideoinut yritysvideoita ja kuvakonsepteja, oppinut paljon lisää valaisusta, nähnyt lähietäisyydeltä miten luovaa yritystä pyöritetään, metsästänyt kuvausrekvisiittaa, etsinyt kuvauslokaatioita, järjestänyt juhlia, hoitanut cateringia, kehittänyt videotuotantoja, rakentanut jäälyhtyjä, nähnyt revontulet, pelannut vaparijulkkista paljussa, hiihtänyt pomoni kanssa, ollut elämäni ensimmäistä kertaa savusaunassa, osallistunut työpajoihin, reväyttänyt niskani ja ollut kiropraktikolla kesken kesäpäivien, nähnyt ulkopuolisen silmin kymmeniä erilaisia työpaikkoja ja työyhteisöjä, oppinut huomaamaan vinon kravatin tai etutaskuun unohtuneen autonavaimen hyvin kaukaa, tuonut nuorten ääntä kuuluviin, pitänyt menestyksekkäästi hengissä toimiston viherkasveja, istunut palavereissa, oppinut kirjoittamaan kokousmuistiinpanoja ihan sairaan nopeasti, kasannut showreeliä, castannut malleja, maalannut seiniä, tavannut julkkiksia (muun muassa Robinin), heittänyt maissista tehtyä tekolunta järven jäällä suutelevan pariskunnan päälle, sanoittanut yhden laulun, oppinut ihan älyttömästi uutta valokuvaamisesta useiden lahjakkaiden ammattilaisten johdolla, kokannut toimiston väelle lounasta ja päässyt tekemään töitä ystävien kanssa. Olen muodostanut toimivan ja vuorovaikutteisen suhteen toimistomme printterin kanssa. Olen päässyt sukeltamaan syvälle erilaisten yritysten ja järjestöjen toimintaan. Olen poistunut omasta kuplasta, nähnyt maailmaa monelta eri kantilta ja kohdannut erilaisia asiakkaita lukuisilta eri toimialoilta.

Olen päässyt käymään paikoissa, joihin ei ole mitään asiaa ilman kuvauslupaa. Tutuksi ovat tulleet niin ministeriöt,  toimistorakennukset, Helsingin saaristo, Lapin talvinen erämaa ja huskyt, laavut, Nuuksio, logistiikkakeskukset, tehtaat maalitehtaasta leipä- ja paperitehtaaseen, johtoryhmien kabinetit, kauppojen takahuoneet, rakennustyömaat, sorttiasemat, vanhainkohdit, synnytyssairaalat, Tallinna, Tukholma, risteilyalukset, kahvilat ja ravintolat, kirkot ja kauppakeskukset, armeijan alueet ja hylätyt tukikohdat.

 

Kun pöllähdän ständien ja fondien kanssa milloin minnekin, en voi olla ajattelematta sitä, kuinka hienoa on, että pääsen joka viikko tekemään töitä uudessa paikassa ja näen uusia kasvoja. Se tuntuu isolta etuoikeudelta. Saan olla kaikkialla vain käymässä. Kirjoitan tätä blogia Intercity-junassa, joka on matkalla Kuopioon. Huomenna on kuvaukset taas uudessa paikassa. Hitto, että se on siistiä.

 

Olen haastanut itseäni. Olen jopa rohkaistunut soittamaan puheluita. Vaikka se saattaa edelleen joskus jännittää, niin nyt siitä jännityksestä ja kihelmöinnistä on oppinut jopa nauttimaan.

 

Tärkeimpänä kaikista: olen tutustunut mielettömiin, inspiroiviin ihmisiin, joita en ilman Keksiä olisi varmasti koskaan tavannut. Kiitos Teille jokaiselle. Olen saanut teiltä paljon. Ja kiitos, että olen saanut olla.

 

Näin viime viikolla vanhaa ystävää, joka katsoi minua pitkään. Hän sanoi, että olen jotenkin muuttunut. Jotenkin kasvanut ihmisenä. Vähän rauhallisempi. Että vaikutan tasapainoisemmalta ja onnellisemmalta, kuin koskaan. En kiellä, etteikö tässä havainnossa voisi olla jotain perää. Asia voi tietysti johtua monesta seikasta, mutta epäilemättä iso osa on sen ansiota, että olen saanut tehdä töitä, joista nautin. Tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka hyväksyvät minut tällaisena. Olen saanut olla osana yhteisöä. Olla osallisena jossakin.

 

Se on iso juttu.

 

Kannatti vastata puhelimeen.

 

 

 

Jesse

Assistentti

Tähän Keksin kesäpäiviltä otettuun poikkeuksellisen epäedustavaan kuvaan kiteytyy kaikki se Keksiläisille ominainen välittäminen ja lämpö, josta on vaikea olla pitämättä. Olen päivää ennen kuvan ottamista kaatunut kuvauksissa ja reväyttänyt niskani niin, että pääni oli vinossa eikä kääntynyt. Asiakasvastaava Lotta askarteli minulle juomista helpottavan jättipillin.