Blogi

Mitä kuvasi kertoo sinusta?

Kaapelitehtaalla riitti vilinää, kun Keksi järjesti kuvausarvonnan voittaneille tavismalleille ikimuistoisen studiokuvauspäivän.

 

 

Ei ole salaisuus, että edustavat henkilökuvat ovat tärkeässä roolissa castingia tehdessä ja huomion herättäjänä ansioluettelossa - eikä hyvästä potretista ole haittaa myöskään omissa sosiaalisen median kanavissa. Antaahan ammattitasoinen ja hyvin valaistu potretti ihmisestä todella erilaisen kuvan, kuin kännykän etukameralla räpsäisty, pahimmillaan heilahtanut, epäimartelevasta kulmasta otettu ja huonolaatuinen selfie.

Kysyimme tavismalleilta kuvauksissa mikä heille on tärkeää henkilökuvissa. Vastauksissa korostuivat aitous, läsnäolo ja oman persoonan välittyminen. Me keksiläiset allekirjoitamme tämän.
 

 

 

”Hyvä henkilökuva on mahdollisimman neutraali ja luonnollisen näköinen. Ei mitään teennäisiä missihymyjä.  Että se mitä sä olet näkyy. Jos laitetaan liikaa meikkiä tai ehostetaan, niin sä et ole enää sä. Näissä minun kuvissa oli onneksi vaan kevyt meikki, niin näkyy tämä kuluneisuuskin läpi.” 

- Ari-Pekka

 

 

”Hyvässä kuvassa ihminen on luontevasti eikä teeskentele. Jos haluan oikeasti hymyillä, niin silloin minä hymyilen. Tärkeää on olla aidon näköinen. En tykkää siitä, jos minua pakotetaan hymyilemään. Pidän enemmän neutraalin näköisistä kuvista.”

- Mei Lin

 

 

”Kuvan pitäisi olla iloisen näköinen, että kun kuvaa katsoo, niin tulee hyvälle tuulelle. Hymy on aina hyvä. Eikä riitä, että pelkästään huulet hymyilevät, myös silmien pitää hymyillä.”

- Denise

 

 

”Se on ihan ihmisestä kiinni, mutta usein toimii se, että kuva on luonnollinen, neutraali, että ei liian väkinäisesti koita tehdä, koska se teennäisyys sitten näkyy kuvissa kuitenkin.  Minulle tärkeää on, että se aito ihminen tulisi sieltä kuvasta läpi.”

- Jan

 


 

Elämme maailmassa, joka on jatkuvasti visuaalisempi. Ihmiset näkevät enemmän kuvia kuin koskaan -  ja määrä kasvaa jatkuvasti. Me ihmiset myös luemme kasvoja herkästi, ovathan kasvot ja ilmeet olleet aina merkittävä osa sosiaalista kanssakäymistä. Taito lukea ilmeitä on auttanut meitä jopa pysymään hengissä. Luemme kasvoista välittömästi ihmisen tunnetilan. Olemme kehittyneet siinä niin hyviksi, että jo kasvojen tahattomat mikroilmeet paljastavat esimerkiksi sen, puhummeko totta vai emme. Digitaalisessa maailmassa ensivaikutelma tuleekin usein ensitapaamisen sijaan jo ihmisen profiilikuvasta. Siksi onkin tärkeää erottua massasta edukseen ja pystyä jo yhdellä kuvalla kommunikoimaan arvoistaan ja kertomaan itsestään. Ei ole samantekevää millaisen kuvan itsestäsi maailmalle näytät.

Hyvä henkilökuva on siis parhaimmillaan kultaakin arvokkaampi palkinto.

Pysähdy hetkeksi analysoimaan omaa profiilikuvaasi. Millaisen kuvan itsestäsi annat muille? Rohkeimmat voivat lisäksi pyytää läheistään kommentoimaan kuvaansa. Onhan tunnettu tosiasia myös se, että meillä on taipumusta olla turhankin kriittisiä omia kuviamme kohtaan. Usein toiset näkevät meidät ihan eri tavalla, kuin me itse - ja aina paljon objektiivisemmin.

Kuvauspäivä keräsi paljon kiitosta ja mallit olivat kuviinsa erittäin tyytyväisiä. He myös rohkaisivat kaikkia halukkaita heittäytymään kuvattaviksi.
 

 

 

”Nauttikaa elämästänne. Kameran edessä saa itkeä, hymyillä, nauraa. Saat olla hullu! Heittäytykää! Ole vain oma itsesi kameran edessä, se on tosi kivaa ja antaa paljon.”

- Mao

 

 

”Mallina olemista ei todellakaan tarvitse jännittää. Varsinkin kun haet Keksin tavismalliksi. Sittenhän sä olet vaan oma tavallinen itsesi, tai vaikka olisit oma erikoinen itsesi niin voit vapaasti olla semmoinen. ”

- Katja

 


 

Jos kiinnostuksesi heräsi ja uskot, että tavismallina oleminen voisi olla myös sinun juttusi, rekisteröidy malliksi osoitteessa mallipankki.fi  ja liity jatkuvasti kasvavaan tavismallijengiin. Malliksi ryhtyminen ei ole koskaan ollut helpompaa.
 

Ps. Kuvauksista maksetaan aina reilu kuvauspalkkio.

 

 

Ilmoittaudu malliksi

Valokuvaaja

Jukka Rapo

Meikkaaja

Anne Flink

Tuotanto

Julia Paajanen

Tuotanto

Karoliina Ek

Tuotanto

Jesse Pohjonen