Blogi

Kuppi kahvia Tuomaksen kanssa


Kevät, pääsiäinen ja värit. Vihdoin täällä! 
Pääsiäislomaa odotellessa kurkista Keksin kuvaajan Tuomas Kujansuun värejä pursuavaan kuvamaailmaan.

Tuomas Kujansuu / Keksi

 

Tuomaksen ihanan hullut ja leikkisät kuvat ovat kuin Liisan seikkailusta Ihmemaassa. Kuvien oivaltavasti vinksahtaneet maailmat saavat kenet tahansa hyvälle tuulelle!

Herkulliset, raikkaat värit sekä varjoilla ja perspektiivillä leikittely luovat riemastuttavan, kiinnostavan kokonaisuuden. Viimeistelty visuaalisuus kiinnittää katsojan huomion ja absurdit ideat jäävät kutkuttamaan mieltä.

”Haluan, että kuvat pysäyttävät väreillä ja leikkisyydellä sekä herättävät katsojassa halun kyseenalaistaa asioita”, kertoo Tuomas.
 

 

Tuomas on tehnyt 10 vuoden ajan kuvia kansainvälisiin kuvapankkeihin, mikä on tehnyt hänestä ehtymättömän ideanikkarin. Hänen erityisosaamisensa ja intohimonsa ovat eriasteiset komposiittikuvat eli rakennetut kuvat sekä kuvan pikkutarkka viimeistely. 

”Ideat kuviini syntyvät jatkuvasti ympäristöä tarkkailemalla. Kun pesen pyykkiä, leikin tyttäreni kanssa, selailen nettiä, kävelen kaduilla tai keskustelen ihmisten kanssa, keräilen koko ajan ideoita ja aihioita ideapankkiini. Mitä jos tämä pesukoneen luukku olisikin ovi, jonka takana avautuisi ovi avaruuteen? Sellaisia mielikuvitelmia on hauskaa pyöritellä. Välillä parhaat ideat vain pulpahtavat mieleeni. Kun ensimmäinen versio ideasta on jo tekeillä, yhtäkkiä tulee oivallus ja suunta muuttuukin!”

 

”Kuvan tekeminen on tavallaan aika pitkälti piirtämistä, koska kuva rakentuu osista. Irrotetut objektit sommitellaan toimivaksi kokonaisuudeksi ja yhdistetään taustaan, valoihin ja varjoihin. Lopuksi hiotaan tarkasti yksityiskohdat huippuunsa. Parhaimmillaan viimeistely on kuin laskettelua. Kiipeämisen ja suunnan valinnan jälkeen - ihan pelkkää nautiskelua!”
 

Monesti visuaalisen viestinnän vaikuttavuus piilee nokkelassa, pelkistetyssä ideassa. Harkittu, hyvin suunniteltu ja toteutettu kuva on vahva viesti sellaisenaan.

 

Iloa ja pilkettä silmäkulmaan!


Suvi Rusanen
Asiakasvastaava