Tekijät

Suvi Rusanen

Visuaalisuutta rakastava, aikoinaan valokuvaajan työstä haaveillut Suvi on omien sanojensa mukaan unelmahommissa Keksissä. Kokonaisuuksien hallinta ja kehittäminen, luova työ ja uusien ihmisten kohtaaminen innostaa ja motivoi markkinointiviestinnän kentältä kokemuksensa hankkinutta Suvia.

Suvi kokee, että Keksin tiimissä työelämän palaset ovat loksahtaneet kohdilleen. Hän nauttii iloisesta tekemisen meiningistä huippuosaajien kanssa ja työmatka Keskuspuiston läpi on joka arkiaamun ilo. Viime vuosina Suvi on tehnyt viestinnän ja muotoilun jatko-opintoja sekä asunut perheineen ulkomailla.

Oma perhe ja illat ystävien kanssa ovat Suville ihaninta vastapainoa. Voimaa ja energiaa hän saa kaupungista, kulttuurista ja Keskuspuistosta. Ja ihan omista tyhjistä hetkistä. 

Seuraa Somessa