Blogi

Hetkien ja henkilöiden tallentaja

Katri Lehtola kertoo henkilökuvauksen hienoudesta ja onnistuneen kuvan kemiasta.

Katri Lehtolalle kuvaamisen erityisyys on kuvattavan persoonan tavoittamisessa ja hetken tallentamisessa. Kuva on aina juuri tietyn hetken kuva, ihan kohta tai toisena päivänä se olisi ihan toisenlainen.

Katrin kädenjälki on aito ja klassisen kaunis. Hänestä on kiinnostavaa tarttua erilaisten asiakkaiden kuvatarpeisiin ja kuvata erityisesti ihmisiä heidän ympäristöissään ja miljöissään. Kuvien herkkyys jättää katsojalle mahdollisuuden nähdä kuvattavan persoonaan roolin takana. 
 


 

 

”Persoonan tavoittaminen ja sen oivaltaminen, mistä ihmisen olemus rakentuu, on todella inspiroivaa. Kun näkee ihmisen ihmisenä, ilman rooleja, voi tavoittaa jotain yksilöllistä, joka on riippumatonta siitä yhteiskunnallisesta roolista, mitä kuvattava henkilö kuvaushetkellä kantaa”, Katri sanoo.

Katrin inhimillinen kädenjälki yhdistää hänen kuviaan, mutta kuvaaja sanoo tavoittelevansa aina  juuri kuvattavan näköistä otosta, jossa ihmiselle on jätetty tilaa: ”Hyvä henkilökuva on rehellinen ja kunnioittava. Se on tallenne juuri siitä henkilöstä, juuri sillä hetkellä.” 
 

 

 

Kuinka sitten olla kameran edessä niin, että kuva itsestä on sekä kunnioittava että rehellinen? Yhtä totuutta tai kaiken kattavaa ohjetta ei kenelläkään ole antaa, sillä niin kuvattava kuin kuvaustilannekin ovat yksilöllisiä. Yksi asia nousee käyttökelpoiseksi vinkiksi mihin tahansa henkilökuvaukseen: ”Luota itseesi ja luota kuvaajaan. Kuvaajalla ja kuvattavalla on aina yhteinen päämäärä: onnistunut kuva.”
 

Tutustu Katrin portfolioon täällä.